Härkäpään mietteliäs alamäki

Nämä ajatukset tulevat nyt sinulle tällaisina pitkinä purkauksina, pienestä ajatuksesta tuntuu tulevan tekstiä rivikaupalla.
Tuntuu että jokainen sessio kanssasi vain lisää peruskysymyksiä itsestäni. Tai sitten vain sukellan niin paljon syvemmälle, että nuo tuntuvat uusilta kysymyksiltä eivätkä vain vanhan jatkeelta. Ihmettelen kovin, että miksi? Miksi teen niinkuin teen, tunnen niinkuin tunnen? Kuka minä olen, haluan olla, ja tulen olemaan? Tosin taidan muutenkin olla kovin pohdiskeleva…
Onneksi en enää kipuile sen kanssa onko tämä oikein ja saako näin olla, siitä olen jo päässyt ylitse. Tosin johtuiko viimeisestä, mutta kipuilin kyllä muuten itseni ja ihmissuhteiden kanssa perjantaina session jälkeen. Olo oli järkyttävän yksinäinen – kun tulin lopulta alas sieltä pilvestä missä heräsin aamulla. Myöhäinen iltapäivä ja ilta menikin sitten itku kurkussa, pieninkin asia tuntui saavan minut masentumaan. Lauantaina herättyä ihmettelin että mikä muka oli hätänä, kun maailmassa oli kaikki taas ihan hyvin. Osaltaan varmaan vaikutti sessio, mutta on tässä ollut haasteita muutamassa ihmissuhteessa muutenkin, ja tiedän että ne vaikuttavat minuun. 

Olen tosiaan ollut aina itsepäinen härkä, toukokuun lapsi. Ensimmäisiä sanojani on ollut ”itte”. Olin tuiskahteleva tuittupää, joka sai kyllä kuulla olevansa huono ihminen, jos ei miellyttänyt muita. Ollut niinkuin toiset halusivat. Kai  tässä nyt voisi miettiä enemmänkin jotain psykologisia lapsuus-teemoja. Jos haluaisi.Mutta tämä ajatus on nyt ruvennut aukeamaan minulle, ehkä osin sen pienen hetken myötä jonka koin toissakerralla nähtyämme, autossasi. En tiedä muistatko?

Se että nyt alistun, haluan alistua, ja saan alistua sinulle, on oma valintani. Minä olen itse kontrollissa siinä päätöksessä. Siihen eivät vaikuta yhteiskunnan normit tai perheeni/muiden odotukset minusta. Olen siinä puhtaasti omana itsenäni, toimin niinkuin minulle on parhaaksi. Siinä hetkessä päätökset, halut ja toiminta kumpuavat vain ja ainoastaan minusta.
Kevyitä ajatuksia olet herättänyt. Ja jos nyt pohdin asiaa vielä yhtään, jänistän enkä lähetä tätä postia sinulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s