Huomenta. Narttu aloitti tehtävän hyvin ja tuotti Herralleen nautintoa teksteillään. Nyt Herrasi on hieman pettynyt tilanteeseen.Koska orkut ei tule haluamallani tavalla niin muutetaan tehtävää hieman. PäivälläRuokatunti meni, ja kiireen keskelläkin ajattelin raportoida pikaisesti...Ihanaa kun pystyi rennosti menemään wc-tiloihin ihan muut mielessä 🙂 ilman paineita onnistumisesta.Istuin alas ja vein käden pillulleni, suoraan klitorikselle - teki mieli …
Olin pahoillani
LauantaiTurhauttavaa odotella saisiko hetken rauhaa. Mietin tosissani miksi en voi masturboida niin että mies tietäisi juuri sillä sekunnilla - kun tietäähän se kyllä että runkkaan. Olen sen edessäkin joskus tehnyt - mutta se oli silloin joskus. Miten häveliäs sitä voi avioliitossaan olla, eihän tässä ole elämän kannalta mitään järkeä. Kaikki sitä tekee ja tietää toisten tekevän. …
Tehtävä, joskus aiemmin
22:11Nyt jo hieman huolestuttaa, kello on kymmenen illalla eikä ole ollut mahdollisuutta. Tai no, pienelle ja nopealle ehkä, mutta tuntuu että olisin kaivannut rauhallista leikkihetkeä. Haluaisin keskittyä kun ensimmäistä kertaa teen tätä, laukean tiettynä hetkenä Herralleni joka on läsnä vain ajatuksissani.22:16Siirryin juuri sohvalle makoilemaan ja kirjoittamaan tätä. Ajatukseni pyörivät masturboinnissa, sormissa pillullani. Huomaan liikuttelevani lantiotani …
Arvasin
Minun olisi pitänyt tietää. Kirjoitinhan sinulle haavekuvaani siitä miten riisut minut. Kun otit syleilyysi, tuoksuit taas niin hyvälle. Feromonit selvästikin tekivät tehtävänsä. Kun avasit hitaasti paitani nappeja oli niin vaikea pysyä liikkumatta, värisemättä odotuksesta, sormenpäidesi hipaisuista. Ja itsevarmuuteni valui taas kerran lattialle alusvaatteideni mukana. Kun käskit minut nojaamaan sänkyä vasten, tuntui jännitys häviävän. Jotenkin laskeuduin …
Ihan pyllystä
Saako mököttää? Suunniteltu sessio jouduttiin perumaan ja huomaan tuntevani itseni pikkulapseksi jolta on viety tikkari suusta. Ja kunhan unohdetaan tuo pikkulapsi-kohta, niin pun todellakin intended! (Ja ei, en oikeasti mökötä. Perumisen syykin oli ihan todellinen, ja toivon vain että kaikki on kunnossa. Elämä on tällaista.). Tiedän kyllä että tunteeni juuri nyt ovat hyvin vahvat - …
Kuiskaa se uudelleen
Minusta tuntui niin hyvälle nähdä sinut, ja päästää iholleni. Halusin niin kauheasti jo valmiiksi. Ja aamulla herätessäni oli mukava nähdä jättämäsi jäljet. Ne kyllä viimeistään takaavat että en hetkeen unohda sinua päiväksikään. Miten vaikeaa syväkurkku onkaan - mutta pakko se on tunnustaa itsellenikin että joku salainen haave siihen minulla liittyy. Tai no, ei enää niin …
Unissa salaisia haaveita
Hyvää huomenta Herrani Minusta tuntui hyvältä lukea ajatuksiasi, jotenkin se ankkuroi kaiken tapahtuneen kiinni todellisuuteen.Kun onhan tässä ,että tapaamme aina pienen hetken täysin arjen ulkopuolella, jotain fantasianomaista. Unen kaltaista. "Tunnut myös kestävän kipua hyvin ja luonteessasi on paljon sisukkuutta. Näen miten sinuun sattuu mutta annat silti minun jatkaa. Osa on varmaan sitä että haluat antaa …
Härkäpään mietteliäs alamäki
Nämä ajatukset tulevat nyt sinulle tällaisina pitkinä purkauksina, pienestä ajatuksesta tuntuu tulevan tekstiä rivikaupalla.Tuntuu että jokainen sessio kanssasi vain lisää peruskysymyksiä itsestäni. Tai sitten vain sukellan niin paljon syvemmälle, että nuo tuntuvat uusilta kysymyksiltä eivätkä vain vanhan jatkeelta. Ihmettelen kovin, että miksi? Miksi teen niinkuin teen, tunnen niinkuin tunnen? Kuka minä olen, haluan olla, ja …
Nautintosi
Minulle tulee tosi hyvä olo kun kuulen että nautit, ja pidit. Nautin kyllä itsekin ihan täysillä. Huomaan jo nyt miten paljon tässä lyhyessä ajassa olen jo oppinut luottamaan sinuun - minulla on koko ajan rennompi ja turvallisempi olo kanssasi. Ja luontevampi.Osa siitä on varmaan syntynyt sinun rauhallisen määrätietoisesta käyttäytymisestäsi, ja osa siitä että luet minua …
Pidäthän
Herrani, minusta tuntuu hyvälle että olet tyytyväinen. Otan ilmoittamasi lelut torstaina mukaan. Minulla onkin torstaina opintoja, joten jos sinulle sopii voimme tavata jopa aiemmin? Fiiliksiä.... minua jännitti ja jopa pelotti se miellytänkö sinua, pidätkö siitä miten olen pukeutunut, se kun käskit masturboimaan (sitä kyllä helpotti etten nähnyt kovin hyvin). Ja osaanko ottaa suihin... Vaikka kuinka …